Päiväretki Tunturi-Lapin maisemiin

Retkeillään parhaille Hetan luontokohteille


Järjestäjänä Mia


Enontekiö, Suomi
Saatavilla kielillä suomi ja englanti
3 tuntia 30 minuuttia
12 paikkaa per tapahtuma
kesäkuu - elokuu
Normaali hinta: 42 €
Lapset: 21 €


Mitä tulemme tekemään

Hetan kylän ympäristössä on monia kauniita luontokohteita, jonne voi tehdä päiväretkiä.
Näissä maisemissa silmä lepää ja kehokin saa tarvittavaa liikuntaa.
Maasto on toisinaan kivikkoista ja mäkistä, mutta näköalat korvaavat tehdyn ponnistuksen. Täällä luonto on monin paikoin lähes koskematonta. Voit nähdä kauniin, karun ja hyvin värikylläisen luonnon ympärilläsi ja kuulla hiljaisuuden. Patikoidessa on aikaa rauhoittua ja lopettaa kiirehtiminen.

Kuljemme teille sopivaa vauhtia, siten että jää aikaa valokuvaamiseen ja luonnon ihailemiseen.
Retken aikana pääsemme tutustumaan alueen monipuoliseen kasvillisuuteen, sieniin ja marjoihin ja niiden elinympäristöön.

Retken aikana teemme nuotiolle tulet ja nautimme eväistä.

Kuka on Mia - tietoja Doerista

Enontekiön Hetasta löysin yli 15 vuotta sitten miehen itselleni, jonka kautta olen tutustunut paikalliseen rauhalliseen elämän menoon. Hetassa sijaitsee perheemme kakkoskoti, jossa vietämme erityiseti ihanat lumiset talvikaudet.
Minulla on oma yritys nimeltä Roimaelämys, joka tuottaa luontoliikunta elämyksiä ihmisille. Olen koulutukseltani erä- ja luonto-opas, jolla on vahva tietotaito ja vuosien kokemus asiakaspalvelusta ja luonto aktiviteettien järjestämisestä eri ikäisille ihmisille.

Erityisvaatimukset asiakkaalle

Pukeuduthan sään mukaisesti.
Juomapullo on hyvä olla mukana.

Tornionlaakson neuvosto - Tornedalsrådet markkinoi sivustoa, mutta ei vastaa sisällöstä eikä palveluiden myymisestä.
Powered by Doerz Local