Torronsuon haltia

Tällä Etelä-Suomen suurimmalla keidassuoalueella Torronsuon kansallispuistossa on ikää noin 8500 vuotta. Näin vanhalla suolla on paljon tarinoita kerrottavaan, mutta se tarvitsee sanoillensa tulkin, jotta ymmärrämme. Torronsuon haltia –retki vie kulkijansa mystisen suoluonnon ja Hämeen menneeseen aikaan, vanhojen tapojen ja luonnonuskomusten äärelle tietäjänaisen matkassa. Reittimme kulkee Torronsuon kansallispuiston pitkällä reitillä ja matka kestää noin kuusi tuntia.

Retki tutustuttaa Suomen syvimmän keidassuon tuhansia vuosia vanhaan syntyhistoriaan, Hämeen kauppareitteihin ja kauppatapoihin, sekä vuosisatojen takaisiin elintapoihin ja elämisen olemukseen. Myös lähiajan suoelämää ja ympäristön kylien elämää, sekä historian vaikutusta pohdiskellaan rauhallisen kuljennan lomassa.

Retken kruunuksi syödään laavupaikalla nuotiotulen ääressä kerkkäjuureksia ja lihapataa lisukkeineen ja jutellaan päivän synnyttämistä ajatuksista. Luontotornista voi ihailla suon valtavuutta höyryävän kahvikupillisen kera.

”Pajunoksien välistä vilahtaa vihreä paita. Kuuluu hiljaista loisketta ja kahinaa. Painaudun matalammaksi rantasaraikkoon pajun takana. Liikautan jalkaa. Se valahtaa polvea myöten veden alle johtavaan painaumaan. Piisaminkolo. Hameenhelma kastuu. Mummon mielestä tytöillä pitää olla hame. Mutta tämän takia ei kannata pitää kenkiä. Yhdet saappaat on jo menetetty piisameille. Paljaiden varpaiden alla rannan sarat ja muta tuntuvat kylmiltä. Äkkiä joku törmää minuun takaapäin. Lätsähdän naamalleni veteen. Kuulen vahingoniloista lällätystä selkäni takaa kun syljen turvetta suustani. Hitto. Ensi kerralla pitää olla varovaisempi ja liikkua hiljempaa. Vaatteet ovat märät, mutta ei se haittaa. Kiipeämme lokinkakan täplittämälle rantakivelle istumaan ja kuivattelemaan. Juttelemme ja mietimme seuraavia leikkejä. Rantametsän suuret kuuset houkuttelevat. Päätämme kiivetä niin korkealle kuin pääsemme. Menoksi. Paljaat varpaat ovat kiipeämiseenkin parhaat. Pihkan saa pestyä kantapäistä helpommin kuin paidasta. Karkea kaarna rapisee mukavasti ja tuntuu lämpimältä järviveden jälkeen. Linnut kaikkoavat kuusesta. Orava loikkaa kauemmas. Mummo kulkee pihamaalla. Kuusenoksat muodostavat vihreän majan. Piilomajan. Täällä on turvassa kaikelta. Yhdessä ystävän kanssa. Puunoksalla. Sininen taivas pilkottaa oksien välistä. Linnut lentävät taivaalla. Taivas kutsuu. Kiipeämme ylemmäs miettimättä miten pääsemme alas. Se ei ole tärkeää. Alas pääsee aina, se on huomattu. Vain suunta ylös on tärkeää. Tavoite. Unelma.”

Tästä se ehkä kaikki alkoi, mummolan kesistä, mene ja tiedä. Ainakin lapsuudella on merkitystä aikuisiän luontosuhteelle, sen kertovat tutkimukset maalaisjärjen lisäksi. Luonto voimauttaa, antaa hyvänolon ja tarpeellisuuden tunnetta. Luonto jaksaa hämmästyttää, aina uudelleen ja uudelleen, monipuolisuudellaan ja uskomattomuudellaan. Minusta tuli luontoalan osaaja; erä- ja luonto-opas, kauppayrttineuvoja, green care -kouluttaja ja luontoalan opettaja. Rakastan tekemääni elämysoppaan työtä. Rakastan näyttää mitä luonto voi olla ja mitä se merkitsee juuri minulle ja kaikille meille.

Kävelymatka Torronsuolla on noin 10 kilometriä. Maasto on pitkospuiden lisäksi metsäpolkua, joka on välillä kivistä, kosteaa ja jyrkkää. Matkalla tarvitaan hyvät, tukevat jalkineet ja säänmukainen vaatetus. Iso vesipullo on hyvä myös olla mukana. Osallistujalle tulee olla tarpeellinen peruskunto. Retki ei sovellu pienille lapsille.