Koirakävely

Lähdetään yhdessä ulkoiluttamaan koiria maalaismaisemaan


Järjestäjänä Sanna


Jokioinen, Suomi
Saatavilla kielellä suomi
1 tunti
3 paikkaa per tapahtuma
Normaali hinta: 15 €
Lapset: 10 €


Mitä tulemme tekemään

Sinulla on mahdollisuus lähteä ulkoiluttamaan kanssani 3 koiraani maaseudulla. Voimme valita maastoksi hiekkatietä tai metsäpolkuja. Voit valita reitin pituuden 1,5 km aina 5 -6 kilometriin. Matkan varrella voin kertoa maanviljelystä, ja tienvarsien ja metsien kasveista. Muutamalla reiteillä laiduntaa lampaita ja nautoja. Retki soveltuu normaalikuntoisille henkilöille. Myös lapset voivat osallistua aikuisen kanssa. Minulla on 2 vallan suloista ja kilttiä lapinkoiraa ja 1 länsisiperianlaika, joka on myös kiltti, mutta ajatusmaailmaltaan hieman erilainen. Retki soveltuu myös sinulle, joka harkitset koiran hankkimista ja harkitset vaikka jompaa kumpaa näistä roduista. Retken aikana havainnoimme myös koirien käyttäytymistä ja toimimista laumassa ja yksilöinä. Voin myös ottaa sinusta ja koiristani mukavia kuvia muistoksi retkestä.

Kuka on Sanna - tietoja Doerista

Olen omistanut koiria reilut 20 vuotta. Koirien hyvinvointi on minulle tärkeää, joten liikumme paljon yhdessä luonnossa. Olen myös maatalousyrittäjä, joten suomalainen maaseutu on minulle hyvin tärkeä ja rakas. Olen koulutukseltani artesaani-hevosenhoitaja-hevosharrasteohjaaja-agrologi-ammatilinen opettaja-yhteisöpedagogi, joten olen monen alan moniosaaja. Harrastuksinani ovat VPK-toiminta (toimin oman palokuntani päällikkönä) ratsastus, urheilu, käsityöt ja rivitanssi. Olen aikaisemmin työskennellyt hevosmatkailun parissa ja sieltä jäi kipinä viedä ihmisiä luontoon ulkoilemaan. Haluan näyttää sinulle oman sielunmaisemani.

Erityisvaatimukset asiakkaalle

Säänmukainen vaatetus ja sopivat jalkineet. Hiekkatielenkille riittävät lenkkarit, mutta jos haluat metsäpoluille, on syytä varata jalkaan vaellustyyppiset jalkineet tai saappaat.

Forssan Yrityskehitys Oy ja Visit Forssaregion markkinoi sivustoa, mutta ei vastaa sisällöstä eikä palveluiden myymisestä.
Powered by Doerz Local