Kuopion taivaan alla - kävelykierros

Lähde mukaan aikamatkalle Sirpa Kähkösen kirjojen johdattamana



Kuopio, Suomi
Saatavilla kielellä suomi
2 tuntia
20 paikkaa per tapahtuma
kesäkuu - elokuu


Tapahtuman kuvaus

Kuopion taivaan alla - kävelykierros pohjautuen Sirpa Kähkösen teoksiin

Lähde mukaan aikamatkalle 1930-40 -luvun Kuopioon ja kuvittele itsesi kaupunkiin, joka se kerran oli. Kierroksella kerrotaan Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan teoksissa esiintyvistä tapahtumista ja elämästä Kuopiossa. Teemoina ovat mm. sota-ajan tapahtumat, asuminen puutalokaupungissa, siirtolaisuus, ravintola-elämä ja elokuvat. Kuljemme paikoissa, joissa kirjojen tarinat ovat tai olisivat voineet tapahtua.

Lähtö: Musiikkikeskus, pääovi. Kuopionlahdenkatu 23, Päättyy Kauppatorille.
Kesto: 2h, matka 1,5 km.

Kierrokselle mahtuu 20 ensimmäistä mukaan ja lippu ostetaan ennakkoon.
Lipunmyynti päättyy kun ryhmä on täysi, viimeistään opastusta edeltävänä päivänä kello 16.

Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Kuvaajat Tuttu Jänis ja Väinö Puurunen.

Tietoa järjestäjästä - Kuopion oppaat

Kuopion oppaat ovat ammattitaitoisia Kuopion alueen historiaan, tähän päivään ja tulevaisuuteen perehtyneitä oppaita. Kerromme asioista kansantajuisesti.

Osa ammattitaitoisista oppaistamme on erikoistunut johonkin teemaan, joita ovat esim. kuopiolaiset kauppias- ja teollisuussuvut, kuopiolaiset naiset yhteiskunnallisina vaikuttajina ja uranuurtajina, Minna Canth, Puijo, Kallavesi ja pohjoissavolainen ruoka.

Erityisvaatimukset asiakkaalle

Säänmukainen vaatetus ja kävelyyn soveltuvat kengät.

Arvostelut

Anne

Anne

Mielenkiintoinen kävely. Tykkäsin kovasti.
Kirsti

Kirsti

Olipa ihana kierros Sirpa Kähkösen kirjojen sielunmaisemissa, joita elävöittivät erinomaisen oppaan näyttämät kuvat kirjojen oletetuista tapahtumapaikoista. Teki mieli ruveta lukemaan Kuopio-sarja uudelleen kierroksen jälkeen.
Kuopion oppaat Kuopion oppaat Kiitos kun tykkäsit kierroksestamme. Hilkka Lassila on loistava opas ja luonut hienon kierroksen. Mukavaa kesän jatkoa. Yst. terv. Kuopion Oppaat
Anneli

Anneli

Mielenkiintoinen aihe ja hyvä opastus!
Kuopion oppaat Kuopion oppaat Kiitos kun tykkäsit kierroksestamme. Hilkka Lassila on loistava opas ja luonut hienon kierroksen. Mukavaa kesän jatkoa. Yst. terv. Kuopion Oppaat
Marja

Marja

Kiitos loistavasta opastuksesta! Olit tehnyt paljon taustatyötä. Kotikaupunkini paikat ja historia heräsivät eloon ja Sirpa Kähkösen romaanit paikantuivat todellisuuteen. Kiitos!
Kuopion oppaat Kuopion oppaat Kiitos kun tykkäsit kierroksestamme. Hilkka Lassila on loistava opas ja luonut hienon kierroksen. Mukavaa kesän jatkoa. Yst. terv. Kuopion Oppaat
Päivi

Päivi

Kiitos mielenkiintoisesta opastuksesta💕

Kuopion Oppaat ry markkinoi sivustoa, mutta ei vastaa sisällöstä eikä palveluiden myymisestä.
Powered by Doerz Local