Amazing Rauma -kaupunkisuunnistus K-18

Suunnista läpi Vanhan Rauman tehtäviä ratkaisten



Rauma, Suomi
Saatavilla kielellä suomi
2 tuntia
10 paikkaa per tapahtuma
heinäkuu


Tapahtuman kuvaus

Amazing Rauma johdattaa 3-5 henkisen joukkueenne läpi Vanhan Rauman katujen. Kyseessä on joukkueiden välinen kilpailu, jossa pärjää hyvillä hoksottimilla, iloisella yhteishengellä ja pikkuisen tuuriakin on hyvä olla mukana. Kilpailu etenee rastilta toiselle vihjeiden avulla, joten tehtävien teon ja suunnistamisen yhteydessä pääset myös tutustumaan Vanhan Rauman historiaan ja perinteisiin, sillä moneen vihjeeseen löytyy ratkaisu menneisyydestä. HUOM! Lauantain klo 18.00. alkava kierros on tarkoitettu vain täysi-ikäisille!

Amazing Rauma ei ole vakavamielinen urheilukilpailu, eikä ensimmäinen maalissa ehkä sittenkään ole voittaja, mutta kävelyä kisan aikana kertyy jonkin verran, joten mukavat mukulakivikaduille soveltuvat kengät kannattaa laittaa jalkaan.

Amazing Rauma -kaupunkisuunnistusta on järjestetty kahden vuoden ajan tilauksesta työpaikoille ja seuroille, ja se onkin ohjelmanumerona ollut todella suosittu. Järjestämme kaupunkisuunnistuksen Pitsiviikolla ensimmäistä kertaa avoimena, jotta jokainen halukas voi kerätä oman 3-5 hengen joukkueensa ja tulla kokeilemaan, miten omat hoksottimet toimii vai nouseeko kilpailuvietti yli muiden! Mikäli olet jo aiemmin käynyt kisassa, ei hätää! Jokainen kisa on erilainen! Pitsiviikolla Amazing Rauma järjestetään kolmesti, tiistaina 25.7. klo 15 ja lauantaina 29.7. klo 15 kisataan ilman ikärajaa, lauantaina 29.7. klo 18.00. järjestettävä kisa on K-18.

HUOM! Hinta on per ryhmä. Yksi ryhmästä ilmoittautuu.

Tietoa järjestäjästä - Luanista Oy

Luanista Oy on raumalainen tapahtumatoimisto, joka järjestää erilaisia tapahtumia yrityksille ja yhteisöille. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset tyhy-päivät, joulujuhlat, vuosijuhlat, yritysvierailut, juontokeikat ja messut. Luanistan muodostavat ystävykset Sari ja Tuija

Erityisvaatimukset asiakkaalle

29.7. klo 18.00. alkava kisa on tarkoitettu vain täysi-ikäisille.

Arvostelut

Aaro

Aaro

Mukava idea ja hienoja koristeita!
Ellen

Ellen

Todella kiva askartelupaja, osallistuja tykkäsi. Harmi että kaikki pajat on samalla askartelulla, muuten tulisi ensi lauantaina uudelleen!

Visit Rauma markkinoi sivustoa, mutta ei vastaa sisällöstä eikä palveluiden myymisestä.
Powered by Doerz Local