Sammallahdenmäen hiljaiset polut

Aistitaan luontoa ja tutustutaan maailmanperintökohteeseen.


Järjestäjänä Suvi


Rauma, Suomi
Saatavilla kielillä suomi ja englanti
1 tunti 30 minuuttia
20 paikkaa per tapahtuma
huhtikuu - marraskuu


Tapahtuman kuvaus

Opastetun kierroksen aikana tutustumme Sammallahdenmäen ainutlaatuiseen hautaröykkiöalueeseen. Sammallahdenmäki valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1999 Suomen ja koko Skandinavian edustavimpana läntisen pronssikulttuurin kohteena. Kierroksen aikana nautitaan myös luonnon rauhasta ja koetaan Sammallahdenmäki eri aistein. Kierros sisältää halutessanne aistiharjoituksia ja rentoutumista.

Tiesitkö, että lyhytkin hetki luonnossa hoitaa kehoa ja mieltä. Luonnossa vietetyssä ajassa on tutkitusti paljon terveysvaikutuksia. Esimerkiksi jo 5 minuutin luonnossa liikkumisen jälkeen on todettu mielialan kohentuneen ja positiivisten tunteiden lisääntyneen, stressihormonin määrä vähentyneen, sykkeen rauhoittuneen ja lihasjännityksen helpottuneen.

Huomioithan, että yleisten kierrosten toteutuminen vaatii vähintään 4 henkilöä.

Halutessanne voitte varata itsellesi/perheellenne/ryhmällenne oman yksityisen kierroksen. Kierros räätälöidään toiveidenne mukaan. Hinta on 60€/h tai 73€/1,5h. Ryhmän maksimikoko on mielellään enintään 20 henkilöä.

HUOM! Minulla on tarvittaessa käytössä äänenvahvistin ja kierroksen aikana pystymme pitämään sopivat turvavälit. Muokkaan yleisten kierrosten ryhmäkokoa vallitsevien suositusten mukaan. Huomioithan, että opastuksiin ei saa osallistua sairaana.

Tietoa järjestäjästä - Suvi

Olen auktorisoitu Rauma- ja Eurajoki-opas. Järjestän mielelläni opastettuja kierroksia Rauman maailmanperintökohteissa eli Sammallahdenmäellä ja Vanhassa Raumassa. Luonto on minulle tärkeä ja rauhoittava ympäristö.

Facebookista löydät minut nimellä Opas Suvi.

Erityisvaatimukset asiakkaalle

Reitin pituus on noin 3 kilometriä. Kuljemme kallioisia ja metsäisiä polkuja pitkin. Maastoon sopivat jalkineet ja säänmukainen vaatetus. Ota halutessasi oma vesipullo mukaan.

Arvostelut

Taina

Taina

Kiitos Suvi! Lapset olivat innoissaan ja vähän peloissaan. 😊
Rainer

Rainer

Mahtava idea vähän pienempi hautuumaa, kaikilla hautuumailla kun on niin hirvittävästi kerrottavaa! Kokonaisuutena mainio opastuskierros, paljon mielenkiintoista kuultavaa niin menneistä tarinoista, kuin vanhoista käytännöistäkin! Kivasti myös osallistujat osallistettiin tarinoihin, kiitos tästä kokemuksesta! 😊
Venla

Venla

Kiitos, oli mainio kierros
Riikka

Riikka

Mielenkiintoinen ja sopivan pituinen kierros. Historian havinaa voisi mahtua mukaan jopa hieman enemmänkin.
Riikka

Riikka

Mielenkiintoinen ja sopivan pituinen kierros. Historian havinaa voisi mahtua mukaan jopa hieman enemmänkin.


Visit Rauma markkinoi sivustoa, mutta ei vastaa sisällöstä eikä palveluiden myymisestä.
Powered by Doerz Local